keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Blogi tauolla

En pysty päivittämään blogia lähiviikkoina sairauslomani vuoksi. Tässä tulikin tälle projektille haaste. Onneksi pystyn käydä neuvomassa sijaistani. Haluan olla mukana edes suunnittelussa, kun opettamaan en pysty. Tsemppiä sijaiselle!

torstai 23. lokakuuta 2014

Tussitehtäviä lukualueella 0-9


Tänään teimme jakotunnilla urakalla "tussitehtäviä". Erilaisia monisteita/laskutehtäviä oli muovitaskuissa. Kutakin monistetta oli vain kolme kappaletta, mutta koska kaikissa oli peruslaskutoimituksia niin monisteet pystyi tekemään missä järjestyksessä tahansa. Oppilaat hakivat monisteen, laskivat sen ja toivat opettajalle tarkistettavaksi. Siinä samalla pyyhkäisin ne puhtaaksi ja oppilas palautti ne saman kartion kohdalle, mistä oli monisteen ottanut.

"Mä oon tehnyt jo kolme." Laskeminen tällä tavoin oli jälleen innostavaa ja tunti meni hujauksessa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pikalukuharjoituksia ja hajotelmia



Kaksoistunnin aluksi teimme pikalukuharjoituksia dokumenttikameran avulla. Oppilaat nostivat yhtä monta sormea kuin näkivät palloja.

Opettelimme näkemään lukumääriä "viiden voimaa" käyttäen. Tutkimme ylärivin pallojen lukumäärän ja opettelimme lisäämään siihen alarivin pallot.

Opettelimme ryhmittelemään palloja, jotta näkeminen nopeutuisi.


Vertailimme oppilasjoukkoja. Oppilaat tulivat eteen muodostaen kaksi ryhmää. Kummassa ryhmässä on enemmän? Kuinka paljon enemmän on ryhmässä A kuin ryhmässä B? Opettelimme vertailemista käyttämällä pareja apuna. Kuinka monta jäi ilman paria? Kuinka monta siis A- ryhmässä on enemmän kuin B-ryhmässä?


Tämän jälkeen harjoittelimme samaa taulukuvien avulla. (Kuvat yllä ja alla)





Kertasimme aiemmin opittua puuttuvaa yhteenlaskettavaa.
Opettajalla on seitsemän omenaa. Kolme niistä on pöydällä. Kuinka monta on korissa? jne


Toisen oppitunnin käytimme hajottamalla lukuja 8 ja 9. Luvut hajotettiin konkreettisesti hajotuskoneen avulla. Edellisellä kerralla joillakin oppilailla kesti todella kauan saada kaikki hajotelmat hajotettua. Annoin luvan huijata. Huijaus tarkoitti, että viimeisille riveille sai kirjoittaa jonkun laskun vaihtoparin, jos sen itse keksi. Esim. jos oli saanut laskun 3+5 niin sai kirjoittaa myös laskun 5+3.

Teimme myös edelliseltä kerralta tutut "nappihajotelmat".


Lisätehtäväksi varaamani muovitaskutetut monisteet olivat hyvin suosittuja!

torstai 9. lokakuuta 2014

Rahoihin tutustumista ja muuta


Tänään tutkimme jakotunnilla rahoja. Minä pidin pankkia ja kauppaa. Oppilaat saivat hakea kukkaroonsa 6 euroa. Tarjolla oli yhden ja kahden euron kolikoita ja viiden euron seteleitä. Jokainen sai koota rahasumman kukkaroonsa millä tavoin halusi. Vertailimme toistemme kukkaroiden sisältöä.


Tämän jälkeen lähdimme "ostoksille". Jokainen sai kertoa mitä haluaa ostaa taululta. Sen jälkeen mietimme yhdessä kuinka paljon rahaa jää, kun ostaa tämän ostoksen. Mietimme myös kuinka tämä sanotaan matematiikan kielellä. Jokainen kävi maksamassa ostoksensa minulle.


Kun ostokset oli tehty, pääsivät oppilaat nostamaan pankista toiseen kukkaroon 7 euroa. Taas vertailimme toistemme kukkaroita.


Oppilaat keksivät useammanlaisia tapoja saada kokoon seitsemän euroa.

Tällä kertaa laskimme ostosten jälkeen jäljelle jäävän rahasumman hyppimällä lukusuoralla. Jokainen pääsi ostoksille ja hyppimään lukusuoralle.


Seuraavaksi tutustuimme helminauhaan. Muutama oppilas oli tutustunut siihen jo aiemin, mutta suurelle osalle luokkaa helminauha oli uusi juttu. "Kuinka monta punaista helmeä on vierekkäin? Entä valkoista? Kuinkahan paljon punaisia ja valkoisia helmiä on tässä yhteensä? " jne...

Opettelimme yhdessä miten helminauha voi auttaa sekä yhteen- että vähennyslaskuissa. Jokainen oppilas sai oman helminauhan matikkapussissa säilytettäväksi ja tarpeen tullen käytettäväksi. Yritin ohjata käyttämään helminauhassa "viiden voimaa" eli käyttämään hyväksi sitä tietoa, että samanvärisiä helmiä on aina peräkkäin viisi.


Lopuksi laskimme laskuperhelaskuja (aiemmin jo tehtävätyyppi) tussitehtävinä...

... sekä perusyhteen- ja vähennylaskuja. Osa oppilaista halusi käyttää helminauhaa apuna.

Syysloman jälkeen jatkamme näiden asioiden parissa!


Lukujen 6 ja 7 hajotuksia


Tämän viikon projekti on lukujen 6 ja 7 hajotukset. Ensin teimme erilaiset hajotustehtävät luvulle 6 ja sen jälkeen luvulle 7.


Ensimmäisenä hajotimme lukua hajotuskoneen avulla. Kirjasimme hajotukset valmiille listalle. Tämä tehtävätyyppi oli tuttu pienempien lukujen hajottamisesta.



Seuraavaksi teimme dominohajotelmia. Oppilaat hakivat mieleisen värisen dominoläjän. Läjässä oli sekaisin kuuden ja seitsemän hajotelmat. Oppilaan piti ensin etsiä kuuden hajotelmat läjästä ja sen jälkeen piirtää ne vihkoonsa. Neuvoin käyttämään ruudukkoa apuna piirtämisessä, mutta kaikille se ei ole helppoa.



Lopuksi teimme kaksivärisillä laskukiekoilla, "napeilla" kuten me puhumme, hajotelmat järjestyksessä. Oppilaat muistivat "ensimmäinen luku on keltainen". Tämäkin sujui reippaasti, sillä teimme näitä aikaisemminkin.

Jätin pois aiemmista hajotuskerroista tutun multi link- tornien rakentamisen. Se kun oli aika haastava tehtävä joillekin.


Lisätehtäväksi löytyi luokasta jo ennestään tuttuja pelejä ja laskutehtäviä.


torstai 2. lokakuuta 2014

Numeromerkkejä ja lukumääriä jälleen

Alkuviikosta teimme 2. jakson kokeen. Kokeen otimme Tuhattaituri 1 - koepaketista. Joskin muokkasimme sitä kollegani kanssa niin, että kokeessa kysyttiin vain perusasioita.

Aloitimme Näppituntuman 3. jakson.


Tämän viikon kolmen oppitunnin projekti oli numeromerkkien ja lukumäärien 6-9 harjoitteleminen. Oppilaat tekivät hyvin omatoimisesti vihkoon aukeamaa kustakin luvusta.





Kun nämä oli tehty, pääsi kukin oppilas omassa tahdissaan siirtymään "lisätehtäviin".

Lisätehtävänä oli monenlaisia hahmottamisen harjoitteita pelien muodossa. Käytössä olivat erilaiset palapelit, Safaripeli, Nikitin, Halli Galli ja palikoilla rakentelu. Jokaisen oppilaan oli tehtävä vähintään yksi palapeli (niitä oli eri kokoisia) ennen kuin sai siirtyä muihin tehtäviin. Oppilaat vaihtoivat pelejä välillä. Ehdin hienosti opastaa kaikkia niissä peleissä, jotka eivät olleet jo oppilaalle tuttuja. (Tämä pelaaminen tapahtui jakotunnilla.)



Osa pelasi myös ranskispelillä ja pyykkipoikapelillä 0-5 yhteen- ja vähennyslaskuja.



Osa oppilaista valitsi tämän pisteen: "Laita lautaselle oikea luvun verran nappeja. " Tämän jälkeen kävin kysymässä oppilaalta esim. "Paljonko tässä lautasella on enemmän kuin tässä?" "Kuinka paljon viisi on enemmän kuin kolme?" jne. 


Iltapäivän ryhmätunnilla muistin niin kivan Abaco math - sivuston. Kaikki pääsivät vuorotellen tekemään pikulukuharjoituksia.

torstai 25. syyskuuta 2014

Puuttuva yhteenlaskettava ja laskuperheitä


Tunnin aluksi hyppelimme lukusuoralla isommalla sakilla. Samalla luettelimme lukuja vuorotellen molempiin suuntiin. Kokeilimme myös parillisten lukujen hyppimistä. Sen jälkeen jokainen hyppi yhden vähennyslaskun lukusuoralla.

Sen jälkeen tutustuimme puuttuvaan yhteenlaskettavaan.


"Pihalla leikkii yhteensä viisi poikaa. Kolme niistä näkyvissä, mutta osa on mennyt piiloon. Kuinka monta on piilossa?"


"Pihalla leikkii yhteensä viisi tyttöä. Yksi niistä on näkyvissä. Kuinka monta on piilossa?" Kurkataanpa...
Sitten kerroin miten tämä merkitään matematiikan kielellä ja ratkaisimme yhdessä laskun.



Dokumenttikameran avulla mietimme piilossa olevia örkkejä.
"Örkkejä on viisi. Kuinka monta on piilossa?"


"Kolme!" Kurkataanpa... "Kyllä, koska 2+3=5."

Nämä örkkitehtävät sain kollegaltani. Hän oli löytänyt ne jostain internetin ihmeellisestä maailmasta. Ne sisältävät kaikki alle kympin hajotelmat.

Miten saisimme helposti selville piilossa olevien örkkien määrän?
Piirsin taululle neljä palloa eli laskun summan. Vedin viivan yhtä monen pallon yli kuin me näämme örkkejä. Kuinka monta palloa jäi yli? Niin monta örkkiä on piilossa.

Tämä idea tuli niin mahtavasta ja usein jo kehumastani Think Math -materiaalista. En ole ennen nähnyt puuttuvaa yhteenlaskettavaa opetettavan näin. Minusta tämä oli upea tehtävä! Kiitos sen keksijöille!


Oppilaat ryhtyivät ratkaisemaan puuttuvaa yhteenlaskettavaa. 


Lopuksi oppilaat laskivat leppäkertun pisteitä. Ohjeistin neuvoen lapset ensimmäisen esimerkin avulla. Vähennyslaskun kohdalla "rosvo tulee sieppaamaan leppäkertulta toisen siiven". Osa tajusi idean heti, osan kanssa harjoittelimme pari leppäkerttua yhdessä ennen kuin alkoi sujua. Oli hauska kuulla, kun eräs oppilas mietti ääneen "ja nyt se rosvo tulee..." 
Palaamme vielä ihmettelemään näitä laskuja ja niiden laskuperheitä.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Vähennyslaskuja pistetyöskentelynä

Tämän viikon pistetyöskentelyssä jatkoimme viime viikolla opittujen vähennyslaskujen laskemista.
Pisteitä kierrettiin kahdella eri oppitunnilla. Ensimmäisen tunnin aluksi ohjeistin oppilaat. Kerroin ja piirsin mitä milläkin pisteellä tehdään.Pisteillä olevat numeroidut kartiot auttavat paljon pisteiden kiertojärjestyksessä. Kartiot ostin Tigeristä ja tarrat Class olssonilta. (Idean tähän kopioin muualta.)


Luokassani on alusta asti ollut viisi neljän hengen pöytäryhmää. Nämä pöytäryhmät ovat valmiita ryhmiä erilaisissa ryhmätyötilanteissa. Tällä kertaa mikään pisteistä ei ollut pöydillä vaan tehtävät tehtiin lattialla istuen/maaten sekä seisten (piste nro 5).



1. pisteellä pelattiin kahta eri vähennyslaskupeliä.



2. pisteellä laskettiin pieniä vähennyslaskuja lukualueella 0-5. "Minä haluan aloittaa tuosta!" Tämä oli jälleen lasten mielestä kiva piste. Suurin syy lienee tussilla kirjoittaminen. :) Jotkut oppilaista käyttivät apuna helminauhaa. Huomasin myös joidenkin käyttävän sormia apuna. Osa selvisi tehtävistä ilman apuvälineitä. Nämä oli nopea tarkistaa, pyyhkäistä ja antaa seuraavalle laskijalle.


3. pisteellä heitettiin noppaa ja vähennettiin nopan silmäluvun verran ötököitä. Jos nopan silmäluku oli suurempi kuin ötököiden määrä, sai heittää noppaa uudelleen. Tämä harjoitus oli kertausta viime viikkoiselle vastaavalle tehtävälle.


4. pisteellä liimattiin vihkoon harjoitus, jossa sitten laskettiin yhteen- ja vähennyslaskuja lukusuoralla. Monista oli Tuhattaituri 1-kirjan liitteistä. (Kuva jäi ottamatta.)

5. pisteellä oli useammanlaisia aktiviteettejä. Lapset valitsivat itse mitä tekevät yksin/pareittain. Moni ehti kokeilla useampaa "peliä".


a) Pyykkipoikapelissä pyykkipoika nipistettiin vastauskorttiin kiinni. Tarvikkeet olivat kenkälaatikon kannessa. Siihen pyykkipojat oli helppo irrottaa, kun oli pelannut pelin.


b) Vähennyslaskukortit olivat pinossa väärinpäin. Lasku kerrallaan laitettiin vastauksen viereen. Kun oli pelannut, piti siivota paikka siihen kuntoon, että seuraavan on kiva tulla pelaamaan.


c) Ranskispelissä laskettiin yhteen- ja vähennyslaskuja.


d) Nosta kerralla kaksi Uno-korttia. Tee niistä yhteen- tai vähennyslasku. Mieti mikä on laskun vastaus. (Ohjeistin laittamaan isomman luvun ensimmäiseksi.)


e) Vertailupeli: Nosta kaksi lukukorttia pinosta. Aseta ne vertailupohjalle. Käännä suu auki suurempaan.

Oppilaat laskivat paljon eri pisteiden avulla. Innostus säilyi koko ajan. Kukaan ei tylsistynyt tai sanonut, ettei haluaisi laskea enempää. Pystyin kontrolloimaan laskemista pisteillä 2, 3 ja 4. Näillä pisteillä näin heti miten laskeminen sujuu ja kuka tarvitsee enemmän apua kuin joku toinen.

1. ja 2. pisteen pelit ja monisteet löysin jo aiemminkin linkittämästäni Think Math- materiaalista.

torstai 18. syyskuuta 2014

Vähennyslaskuja ja lukusuoralla hyppimistä



Eilen harjoittelimme vähennyslaskun ideaa. Tänään kertasimme asiaa taululla magneettisten päärynöiden ja ilmapallojen kanssa.

Opettaja söi päärynöitä... Kuinka monta jää jäljelle? "Söin" päärynät, mikä oli lapsista hauskaa.

Ilmapallot karkailivat... Kuinka monta jää jäljelle? Ilmapallot leijuivat ylös ja laitoin ne piiloon.

Miten tämä merkitään matematiikan kielellä. Nyt alkoi sujua! Hip hurraa!



Sen jälkeen keräännyimme ihmettelemään muutama päivä sitten lattialle ilmestynyttä lukusuoraa. Sillä oli kyllä jo moni hyppinyt tuntien alussa.


Ensin hypimme lukusuoralla yhteenlaskuja. Sen jälkeen hypimme vähennyslaskuja. Pyrin korostamaan oikeaa suuntaa hypyille. Sanoitimme hypyt matematiikan kielelle. Jokainen pääsi hyppimään lukusuoralle.

Nyt kynätöihin. Laske kuviot ja merkitse niiden lukumäärä viivalle. Heitä noppaa. Merkitsi silmäluku toiselle viivalle ja yliviivaa kuvioita silmäluvun verran. Kuinka monta jää jäljelle? Tässä harjoittelimme vähentämään pelkästään luvusta viisi. Olin teipannut nopan silmäluvun kuusi. Se tarkoitti, että siinä ei ole mitään eli nolla. Lapset jaksoivat heittää noppaa aina uudelleen ja uudelleen.

Toinen kynätehtävä oli lukusuoralla hyppimistä. Tämän monisteen löysin Pinterestin avulla muokaten  laskuja meille sopiviksi.

Suurin osa ehti vielä lisätehtävänä pelata paripelejä, Halli Gallia tai laskea ranskislaskuja.